Kuopion Kampaamotarvike Ky:n yleiset myynti- ja toimitusehdot

 

1. Soveltamisala

Näitä myynti- ja toimitusehtoja sovelletaan Kuopion Kampaamotarvike Ky:n (jäljempänä myyjä) ja sen asiakkaiden (jäljempänä ostaja) väliseen kaupankäyntiin, elleivät osapuolet toisin ole kirjallisesti sopineet. Molemmat osapuolet sitoutuvat noudattamaan tilauksen tekohetkellä voimassa olevia ehtoja.

Asiakkaina voivat olla hius- ja kauneusalalla toimivat yritykset, yhteisöt ja yhdistykset, joilla on voimassa oleva y-tunnus. Asiakkaan perustiedot rekisteröidään myyjän asiakasrekisteriin.

Nämä myynti- ja toimitusehdot korvaavat kaikki aikaisemmat myynti- ja toimitusehdot.

 

2. Myyjän velvollisuudet

Toimitusaika

Ennen klo 12.00 tehdyt tilaukset jätetään saman päivän aikana Itellan kuljetettavaksi. Käytössämme on Itella Express Business Day –kuljetus, jolloin Itella lupaa, että tilaus on perillä asiakkaalla seuraavan työpäivän aikana klo 14 mennessä. Lupaus pätee suurimmassa osassa maata, toimitusaika voi poiketa edellämainitusta pienenpien paikkakuntien kohdalla tai jos toimitusmatka on pitkä, halutesassasi voit varmistaa toimitusajan asiakaspalvelustamme. Mikäli asiakasta ei tavoiteta, jätetään saapumisilmoitus vastaanottajan osoitteeseen ja tilaus toimitetaan lähimpään postikonttoriin, josta se on noudettavissa seuraavan kahden viikon ajan.

Toimituskulut Suomessa

Yli 150 euron (alv. 0%) tilaukset toimitetaan rahtivapaasti. Muuten toimitushinta on 9,90 euroa + alv. 24%. Jälkitoimitukset ilman toimituskuluja. Puhelimitse ja sähköpostilla tehdyt tilaukset toimitetaan postiennakolla, jolloin toimitushintaan lisätään 7,90 euroa. 

Vaaranvastuun siirtyminen

Vaaranvastuu siirtyy ostajalle, kun tavara sopimuksen mukaisesti luovutetaan ostajalle tai itsenäisen rahdinkuljettajan kuljetettavaksi, jollei toimituslausekkeesta muuta johdu. Ellei tavaraa luovuteta oikeaan aikaan ja tämä johtuu ostajasta tai ostajan puolelta olevasta seikasta, vaaranvastuu siirtyy ostajalle, kun myyjä on tehnyt sen mitä häneltä sopimuksen mukaan edellytetään luovutuksen mahdollistamiseksi.

Takuu

Myydylle tavaralle on voimassa valmistajan ehtojen mukainen takuu, ellei toisin sovita. Takuuasioissa otettava aina yhteyttä myyjään ja esitettävä takuutodistus sekä ostokuitti.

Välilliset vahingot

Myyjä ei ole velvollinen korvaamaan viivästyksestä tai toimituksen virheellisyydestä ostajalle aiheutuneita välillisiä vahinkoja kuten tuotantotappiota, saamatta jäänyttä voittoa tai muuta taloudellista seurannaisvahinkoa.

3. Ostajan velvollisuudet

Hinnat

Ellei muuta ole kirjallisesti sovittu, kaikki myyjän ilmoittamat hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero 24%. Myyjä pidättää itsellään oikeuden ilmoittamiensa hintojen muutokseen, mikäli ne aiheutuvat myyjästä riippumattomista syistä.

Maksutavat

Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Suomen Verkkomaksut Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Suomen Verkkomaksut Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Suomen Verkkomaksulla voidaan maksaa seuraavilla maksutavoilla: Osuuspankki, Sampo, Tapiola, Aktia, Nooa, Paikallisosuuspankit, Säästöpankit, Handelsbanken, Ålandsbanken, Nordea, Visa, Visa Electron tai MasterCard. Maksaminen tapahtuu Suomen Verkkomaksut Oy:n sivuston kautta.

Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla. Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, Kuopion Kampaamotarvike Ky toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja lisäksi toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Suomen Verkkomaksut Oy. Suomen Verkkomaksut Oy toimii Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa syntyy asiakkaan ja Suomen Verkkomaksut Oy:n välille. Myyjän vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Suomen Verkkomaksut Oy on myös maksun saaja.

Suomen Verkkomaksut Oy, y-tunnus: 2122839-7
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
Puhelin: 0207 181830

Lahjakortilla maksettaessa: 

Koodi ja lahjakortti ovat kertakäyttöisiä eikä lahjakorttia voi vaihtaa rahaksi. Lahjakortin voi käyttää ainoastaan todistettavasti kampaamo- tai kauneudenhoitoalan oppilas tai ammattilainen. Asiakkaan on varauduttava todistamaan oikeutensa Kuopion Kampaamotarvike Ky:ssä asioimiseen. Lahjakortilla ei voi maksaa verkkokaupassa toimituskuluja.

Laskulla ostaminen:

Kkt Professional laskutusehdot

Reklamaatio ja virheen korjaaminen

Ostajalla on velvollisuus tarkastaa tuotteen kunto ja oikeellisuus tuotteen vastaanottamisen yhteydessä tai ensi tilassa sen jälkeen. Kaikki tuotteisiin liittyvät huomautukset on esitettävä myyjälle välittömästi puutteen tai virheen tultua ostajan tietoon. Toimitus katsotaan hyväksytysti vastaanotetuksi, ellei siitä ole huomautettu neljäntoista (14) päivän kuluessa toimituspäivästä.

Myyjällä on oikeus ensisijaisesti joko korjata virhe tai toimittaa uusi tavara. Ostajalla ei ole oikeutta vaatia toimitusta, jos olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos, joka olennaisesti muuttaa alkuperäisesti sovittujen suoritusvelvollisuuksien suhdetta.

Ostajan tulee palauttaa virheelliseksi tai vääräksi havaitsemansa tuote alkuperäisessä ja myyntikuntoisessa pakkauksessaan myyjän antamien ohjeiden mukaisesti. Myyjä tarkistaa palautetun tuotteen mahdollisen virheen toteamiseksi joko itse tai antaa tuotteen tarkistamisen tuotteen valmistajan tehtäväksi. Vioittuneen jälleenmyyntituotteiden kohdalla tulee mukaan aina liittää ostokuitti tai sen kopio.

Palautus- ja vaihto-oikeus

Tuotteen mahdollisesta palautuksesta on sovittava aina tapauskohtaisesti myyjän kanssa, joka antaa ostajalle palautusohjeet.

Varastoitavilla tuotteilla on neljäntoista (14) päivän palautus- ja vaihto-oikeus. Palautettavien tuotteiden tulee olla vahingoittumattomia alkuperäispakkauksissaan ja sisältää kaikki niihin liittyvät osat. Ostaja vastaa aina palautuskuluista. Mikäli palautetun tuotteen myyntipakkaus ei ole myyntikuntoinen, veloitetaan ostajalta vioittuneesta pakkauksesta kymmenen (10) euroa.

4. Erimielisyyksien ratkaiseminen

Myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen liittyvät erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Ellei toisin ole sovittu eikä neuvotteluissa päästä sovintoon, riidat ratkaistaan Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

5. Päivitetyt myynti- ja toimitusehdot

Voimassa olevat myynti- ja toimitusehdot ovat nähtävillä myyjän Internet sivuilla www.kktprofessiona.fi.

Postin pakettien säilytysajat 7 päivää (Paketit Postin palvelupisteestä ja automaateissa. Perille toimitettavat paketit ja kuljetusyksiköt, jotka on yritetty jakaa vastaanottajalle.)